Sain kutsun tulla lukemaan satua perheemme juniorin 1-luokkaan. Hieman emmin, sillä en ole satua koskaan luokassa lukenut. Sen sijaan olen nuoruusvuosinani siellä sijaisopena toiminut useinkin. Juniori kertoi, että hän on Veckans Stjärna ja että meidän pitää etsiä useita valokuvia, jotka laitetaan esille ja kertoa hänestä muille luokkakavereille. Mitkä kuvat siis kiinnostaisivat lapsia? Mitä kertoa?
Lapsen mieli pomppii ja kiemurtelee. Toisinaan se osuu suoraan asian ytimeen. Mielikuvitus lentää ja pelkkä t-paidassa oleva Minion -kuva voi herättää suuriakin tunteita.
Kuvassa ystäväni lapset 3 ja 6 -vuotiaat Erik ja Aleksi. Lahjaksi saadut uimalasit päässä ulkoleikeissä.
Moniko meistä aikuisista laittaisi uimalasit, lippiksen, shortsit ja t-paidat ja lähtisi ulos Nerf-pyssysotaa, kirkkistä tai futista? Lapsi tekee sen.
Netistä löysin tämän: http://www.topata.fi/videot-1-2lk/aidinkieli/tarinaan-elaytyminen. Ajattelin tehdä satutuokion siten, että lapset tekevät, mitä minä sadussa kerron. Ehdotin tätä opettajalle, mutta hän ei syttynyt siihen. Luokka ei ollut tehnyt vastaavia harjoituksia ennen ja opettaja halusi ensi vuonna testata sitä ensin. Jippii, yksi askel toiminnalliseen oppimiseen ehkä otettu perheen juniorin luokan kanssa!
Klo 9 aamulla luokka kokoontui. Koko luokka tervehti ensin opettajaa ja sitten minua. Ihan kuin ala-asteella olin itsekin tehnyt! Smart -laitteen avulla opettaja heijasti seinälle juniorin valokuvat ja sitten selvisi minullekin, mitä tarkoittaa Veckans Stjärna. Juniorimme on keskipisteessä!
Oppilaat olivat tosi ujoina, kunnes osoitin valokuvaa ja kerroin, että ”Yoda tuli saunomaan kanssamme”. Ja tuossa toisessa kuvassa ”löysimme Minion -kylän Ibizalta”. Suut aukenivat, silmät suurenivat ja käsiä alkoi nousta ylös. Yllätyin, että niinkin kohteliasta toimintaa! Lapsen maailmaan sisälle meno vaatii meiltä aikuisiltakin lapsen ajattelua; leikkiä ja mielikuvitusta, omien tottumusrajojen ulkopuolelle menemistä. Ja tiedättekö, se on hauskaa!
Seuraavaksi aloitin suomenkielisen satutunnin (luokka on siis ruotsinkielinen kielikylpyluokka). Mietin pitkään, minkä sadun lukisin ja keskustelimme juniorin kanssa valinnasta. Päädyimme Aili Somersalon ”Mestaritontun seikkailut” -kirjaan. Taikametsiä, noitia, tonttuja. Sanoja, jotka ovat outoja lapsille. Tarinan värikkyyttä, lauseiden taikaa.
Tunnetteko te tämän tarinan? Ensimmäiset 45 minuuttia koko luokka oli aivan hiljaa. Yksikään käsi ei noussut. Moni nojasi päätään pöytään, jotkut nojailivat käsiinsä. Olisin halunnut koko luokan lattialle makoilemaan, mutta opettaja ei suostunut siihen.
Mestaritonttu pääsi Sammaleinen -noidan saarelle, kun välituntikello soi. Nyt luokan vilkkaimmat pojat liikehtivät tuolillaan. Opettaja kysyi, halusiko joku kuulla vielä satua. Puolet luokasta nostivat kädet ylös. Toinen puoli luokasta riensi ulos pelaamaan jalkapalloa. Jatkoin satua seuraavaan kappaleeseen. Sen jälkeen alkoivat kysymykset ja kommentit. ”Miten se tonttu uskalsi lähteä?” ”Oikeastiko ne oksat siirtyivät tieltä?” ”Eikö se kivi ollut kova nukkua?” ”Valaiseeko se helmi oikeasti, äitilläkin on helmikorvikset mutta ne ei valaise.”.
Opettaja kertoi, että luokassa on ollut tunneilla mukana muutaman vilpertin vanhemmat rauhoittamassa tilannetta. Ja perään kysyi, että miten sain luokan pysymään 45 minuuttia hiljaisena. En tiedä. Tarina on uskomattoman kiehtova. Sanoja värikylläisyys ja lauseiden rikkaus on laaja. Noidan äänen pitää olla nariseva, kerro tarinaa kovaa tai hiljaa kuiskaten. Luoda lasten taikamaailma. Sen taidon ukkini osasi. Hän kertoi vanhoja kansansatuja ja keksi niitä päästänsä, myös radiossa yhdessä Elina Karjalaisen kanssa.
Kuten sanottu, lapsen maailmaan on mentävä ja pidettävä omat aistit avoinna. On mentävä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Saat uusia näkökulmia ja kuulet mielenkiintoisia huolia. Asia saattaa kääntyä ylösalaisin. Ja yllätyt positiivisesti, taatusti.
Epäilemättä mieleenpainuva kokemus - Mestaritonttu on mestariteos, mutta se ei yksin riitä pitämään ryhmää hyppysissä. Viimeisessä kappaleessa pohditkin osuvasti, mitä tarvitaan onnistumiseen. Kyllä samat elementit pätevät ammatillisessakin koulutuksessa. Olennaisia seikkoja ovat läsnäolo ja kohtaaminen sekä opettajan usko omaan asiaansa.
VastaaPoista