Yhteistoimintaa Haaga-Helian ja Metropolian kanssa, n. 60 opiskelijaa eri oppimisalueilta ja n. 8 opettajaa Haaga-Helian Pasilan kampuksella. Haastetta kerrakseen! Seurasin siis 2 koulun palveluinnovoinnin ryhmiä.
Alkutilanne tapahtui isohkossa luokassa, jossa oli ryhmäpöydät n. 6 henkilölle. Opiskelijat olivat kehittäneet ideoita oikeille yrityksille ryhmissä. Alussa muutama opettaja kertoi, mitä on tehty ja missä nyt mennään. Siitä jatkettiin päiväohjelman kertauksella. Pääsin seuraamaan Johanna Mäkeläisen kahden ryhmän vetämistä. Kokemuksena erittäin rikas!
Johanna vei ryhmän kerrallaan tietokoneluokkaan, jonka edessä oli pyöreä pöytä ja pehmeät istuimet. Tuon pöydän äärelle kokoontuivat ryhmät vuorotellen. Tila oli rakennettu lasista molemmille sivuille. Ääni ei kaikunut. Pöytä oli riittävä ja rennon oloinen.
Kävi ilmi, että koko jaksossa on luentoja, esityksiä, esiintymisiä, pitchauksia jne. Eli todella monipuolista tekemistä. Tänään oli välitsekkaus -päivä; missä mennään, minne edetään? Tunnelmat ja palautteet. Oppimisnäkemys on kokemuksellinen: opiskelija oppii tekemällä ja reflektoi tekemäänsä. Opettaja toimii ohjaajana. Opiskelijan tieto koostuu konkreettisesta toiminnasta, omakohtaisesta kokemuksesta, teoreettisesta tarkastelusta ja reflektoivasta tarkastelusta. Oppimismentelmänä Johannan keskusteluissa oli juuri keskustelu; opettaja kysyy, tunnustelee ja opiskelijat kertovat kokemuksiaan ja tuntemuksiaan. Opettaja ohjaa keskustelua ja rohkaisee siihen. Toisinaan hän antaa puheenvuoroja.
Molempien ryhmien kanssa Johanna aloitti kysymällä yleisesti "Mitä kuuluu, miten menee?". Ja siitä keskustelu alkoi Johannan sitä ohjatessa. Seurasin kahta eri ryhmää. Tässä lyhyt kooste ryhmistä.
Keskusteluaihe: Kreainno -tapahtuma
Keskustelupaikka: Tietokoneluokka Haaga-Helian 3 kerroksessa.
Ryhmä 1) Yhteensä 6 nais- ja miesopiskelijaa, jotka jakoivat vuorotellen puheenvuoroja myös opettajan lisäksi. Tiimin dynamiikka toimi; opiskelijat olivat päättäneet yhteistuumin projektijohtajasta ja jokainen teki oman vahvuutensa mukaista työtä tiimissä. Ryhmä oli kehittänyt innovaatiivisen markkinointikeinon Lapinlahden Lähteelle. He kertoivat kokemuksiaan KreaInnosta; miltä se oli tuntunut, mikä oli onnistunut, mitä olisi voinut tehdä toisin. Ts. he osasivat reflektoida kokemaansa ja kehittää sitä. Miten saada innovaatio hyvin esille? Miten budjetoida se? Miten myydä se toimeksiantajalle? Mikä on sen uutuusarvo? Selkeästi hyvin toimiva, yhteistyökykyinen ja positiivinen ryhmä. Dynaaminen, itseohjautuvat tiimi.
Ryhmä 2) Yhteensä 3 opiskelijaa, joista yksi ei tullut paikalle eikä ole ollut usein paikalla. Hiljainen ryhmä, jota Johanna joutui jatkuvasti vetämään, ohjaamaan ja kyselemään sekä jopa antamaan selkeitä innovatiivisia ideoita. 3 tytön välinen yhteistyö ei toiminut. Syyksi sanottiin, että tapaamisia oli liian harvoin, yksi jäsen puuttui. Kävi ilmi, että opiskelijat olivat kokeneet kurssin sisällön hieman sekavaksi. Johannan rohkaisevana he päättivät ottaa kiinni jostain hänen antamistaan ideoista, mutta eivät päättäneet tapaamispäivää eivätkä jakaneet heti tehtäviä. Osaamisalueet ja vahvuusalueet sekavat, joista johtuen myös tiimin sisäinen vastuunjako puuttui.
Erityisesti Ryhmän 2 kanssa tuli esille Johannan erinomaiset taidot vetää keskustelua, ohjata sitä samalla motivoiden opiskelijoita ja kehottaen heitä innovoimaan ja toimintaan. Hän osasi vetää ryhmät kehittäen ja samalla pitäen positiivisuuden huumorin yllä. Erityisesti ryhmän 1 kanssa oli paljon naurun ja ilon aiheita. Hyvän opettajan taidot huomasin siinä, että myös ryhmä 2 lähti keskustelusta hymyssä suin.
Mitä opin? Rohkaisu, motivointi, rajoissa pysyminen ovat ydinasioita keskustelussa. Keskustelun ohjaaminen on taitolaji, jota jokaisen opettajan pitää kehittää. Johanna on erinomainen opettaja, jolta opin paljon juuri tässä keskustelevassa opettamisessa. Kiitos #JohannaMäkeläinen!
Ja vielä Johannan kommentit ja palautteet: "Liitteessä
lisätietoa KreaINNOsta. Tämä ensimmäistä kertaa kokeiltava kurssi on
ollut erittäin haastava opettajille, joita on kuusi kolmesta
eri koulutusohjelmasta, lisäksi kurssilla on kaksi asiakascasea ja
kaiken kukkuraksi vielä yhteistyötä Metropolian kanssa. Kaikilla
opettajilla on tietenkin vielä oma tyylinsä vetää kursseja, joten
melkoista palapeliä kurssin kasaaminen on ollut. Tämä ei tietenkään
saisi näkyä opiskelijoille. Periaatteessa joka opetuskerralle on
määrätty vastuupari, joka vastaa ohjelmasta. mutta yllätyksiä sattuu
aina. Pienryhmäkeskustelut, joita itsekin olit katsomassa menivät
mielestäni mallikkaasti. Molemmat ryhmät ovat hyvin erilaisia,
mutta uskon että molempien kanssa saimme läpikäytyä tärkeitä asioita.
Päivän yllätys sattui keskustelujen jälkeen, kun vetovastuussa oleva
opettaja päättikin saamansa palautteen perusteella vaihtaa luennoinnin
itsenäiseen työskentelyyn luokissa, joissa tiimi
täydentäisivät ideaansa liittyviä kanvaaseja. Todellisuudessa kukaan
ryhmistä ei osannut kuitenkaan itsenäisesti täyttää kanvaasia, joten
jokainen opettaja joutui kuitenkin esittelemään kanvaasit ryhmilleen. Ja
minä siis näin ne silloin ensimmäistä kertaa,
joten joutui navigoimaan hieman kieli keskellä suuta. Tiimiopettajuus
ja sen mukana tulevat ’lieveilmiöt’ on muutenkin haastavin osa opettajan
työtä. Kun itse tekee niin tietää mitä saa. J"

Oli hienoa, että seurasit Johannaa kolmennenkin kerran. Taas erilainen toteutus sekä oppilaitosten yhteistyön että metodisen toteutuksen kannalta. Sait aika hyvän katsauksen siihen, millaisissa yhteyksissä AMK-opetus tapahtuu. Tietysti täytyy todeta, että Johanna edustaa parasta A-ryhmää tässä mielessä. Hän on itse aktiivinen ja ennekkoluuloton tarttumaan ja luomaan uusia tapoja toteuttaa opetusta.
VastaaPoista